1011371.jpg

Roi Vaara, s. 1953: " Valkoinen mies", 1995

Performanssitaiteelle on ominaista, että taiteilija käyttää oma kehoaan teostensa esitysvälineenä. Performanssi voidaan viedä yleisön sekaan, kuten "Valkoisessa miehessä", mutta happeningistä poiketen yleisön ei varsinaisesti odoteta osallistuvan esitykseen. Ainakin tässä Vaaran teoksessa taiteilijan persoona korostuu, erottuu massasata yksilönä.

- performassi voi olla yhtä hyvin ryhmän toteuttama esitys

- perfortmanssissa voidaan yhdistää eri taidemuotoja: kuvataide, kirjallisuus, video, elokuva, teatteri, tanssi ja musiikki - eli kaikki mahdolliset ilmaisukeinot

- esitys suunnitellaan yleensä etukäteen hyvinkin tarkoin ja se järjestetään tietyssä paikassa tiettynä aikana eli se on varsin kurinalaista toimintaa, ei villiä kohellusta

- performanssien aiheina ovat monesti tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset, sekä feminismi ja sukupuolisuus

Kuva alla: Roi Vaara, "Artist`s Dilemma" 1997

1011375.jpg

- performanssi ja happening syntyivät 1950-luvun lopulla ja 60-luvun alkupuolella

- Suomessa enemmän esillä 1980-luvulla, jolloin mm. Jac Helen Brut- ryhmä toimi

1022068.jpg

Kuva yllä: " Music Walk" - muusikko, pianisti, säveltäjä John Cage (1912-1992) oli yksi performanssin keskeisiä taiteilijoita.  Kuvan nainen on Yoko Ono, performanseista tunnettu hänkin.

Cage herätti huomiota jo 1952 teoksellaan "Hiljainen kappale", jossa pianisti ei soita säveltäkään, vaan teos koostuu ympäristöstä tulevistä äänistä.


1022064.jpg

Avant-garde artist Yoko Ono, widow of John Lennon, watches as son Sean Lennon cuts a piece of her dress at a Paris theatre, September 15, 2003. Ono watched on as dozens of strangers cut her clothes off piece by piece in a Paris theater, leaving the artist on stage wearing nothing but her underwear. Photo by John Schults/Reuters

Yoko Ono on esittänyt kyseistä leikkely-performanssia jo 1960-luvulla.